Kevyempää byrokratiaa

Byrokratia tarkoittaa organisaatioita, toimenpiteitä, protokollia ja sääntelyä, joilla jotakin toimintaa määrätään ja suoritetaan. Kaikki byrokratia ei ole pahasta, mutta turhasta sellaisesta on syytä päästä eroon. Koska valtio on alkanut purkaa byrokratiaa, myös Loimaalla tulisi vähentää sitä.

Voisimme aloittaa samasta asiasta, joka on valtiollakin suunnitteilla, eli lupavapaan rakentamisen neliörajan korotuksella. Esimerkiksi alle 30 m²:n rakennukselle haja-asutusalueella ei tarvitsisi hakea rakennuslupaa, samoin kuin alle 50 m²:n katos ja terassi olisivat lupavapaita. Muilla rakennusmääräyksillä voidaan määritellä, että rakennukset eivät aiheuta harmia tai ole vaaraksi.

Loimaan kaupunki perii vuokraa ulkotiloista, kuten tori, puisto, urheilukentät, ym. Vuokrat eivät ole välttämättä suuria, mutta monelle yhdistykselle tai vastaavalle yleishyödylliselle toiminnalle niistä aiheutuu ylimääräisiä kuluja. On erikoista, että ulkotilasta peritään vuokraa, mutta toisaalla saatetaan antaa sama summa avustuksena yhdistysten tai seurojen tapahtumiin. Yleishyödylliset tahot voisivat saada ulkotiloja veloituksetta käyttöön, jos – ja kun – niistä ei aiheudu kaupungille kuluja. Torikauppiaitakin saattaisi tulla enemmän, mikäli se muutaman euron paikkavuokra poistettaisiin.

Niin kuntalaisten, kuin valtuutettujenkin aloitteiden käsittelyä tulee nopeuttaa. Aloitteiden tekeminen on kuntalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin, joten ne tulisi käsitellä nopealla aikataululla sen sijaan, että ne matelevat byrokratian rattaissa.

Meidän Loimaa

Teksti on julkaistu Loimaan Lehden Lukijoilta palstalla 22.5.2021