VÄKILUKU KASVUUN PALVELUT SULKEMALLA? -ja muut aprillipilat
Sijainti, sijainti, sijainti! Kolme tekijää, jotka vaikuttavat eniten asuntokaupassa. Jo myynti-ilmoituksessa ilmoitetaan matkat lähimpään kauppaan, apteekkiin, kouluihin ja päivähoitoon.
Loimaalla on paljon lääniä ja monia aktiivisia kyläyhteisöjä. Esimerkkinä Kojonkulma ja Virttaa, joissa talkoilla on saatu paljon aikaan kylän viihtyvyyden parantamiseksi.
Kylille on kasvatettu juuria, on sukutiloja, uusia asukkaita, nuoria, lapsia ja varmasti lisää tulossakin. Luonto on läsnä ja maaseutu eläimistöineen. Jotta asukkaita saadaan lisää ja jotta nykyiset jäävät, palvelutkin tarvitaan.
Oletamme, että palveluiden keskittäminen keskustaan on ollut jo pidempään suunnitelmissa. Kylien annetaan hiipua, vaikka toisin annettiin ymmärtää. Eikö keskustasta liikenne kulje kylille päin ollenkaan?
Puhutaan väkiluvun kasvun ja maaseudulle muuttamisen puolesta. Samaan aikaan kouluja suljetaan, palveluita keskitetään, mistä maaseudun autioituminen syvenee.
Pitkät koulupäivät, pidemmät kuin työpäivät. Eivät lapset jaksa. Kun koulu näkyy ikkunasta, ei lapsi ymmärrä, miksi matkataan toiseen kouluun. Eivät ymmärrä vanhemmatkaan.
Kuntavaalien siirto asettaa nykyisen valtuuston tiukkaan asemaan. Koulut alkavat syksyllä ja osa kyläkouluista joutuu sulkemaan ovensa.
Päättäjät pystyvät ottamaan koulujen sulkemispäätökset uudelleen käsittelyyn. ”Pause” -nappia voidaan painaa. Koulujen sulkemispäätöksien säästöt on tehty kirvestä käyttäen.
Tulevaisuuteen on katsottava pidemmälle kuin omiin varpaisiinsa, omiin askeliin.
Kyläkoulujen, virkeiden kyläyhteisöjen puolesta
Meidän Loimaa
Teksti on julkaistu Loimaan Lehden Lukijoilta palstalla 13.4.2021
Lue myös:
- Valtuustoaloite: Liikuntahallin areenakatsomo
- Meidän Loimaan ryhmäpuheenvuoro 13.11.2023
- Syntyykö Rantatori vai Torinranta?
- Ei teistä haittaakaan ole ollut
- Vuoden viimeinen
- Valtuustoaloite ”Kunnantalo asunnoiksi”
- Meidän Loimaan ryhmäpuheenvuoro 9.5.2022
- Äänestäkää ja keskittäkää
- Aleksis Kiven kadun turvallisuutta lisättävä
- Investointivaraa on